Minulta on usein kysytty, millainen on luomisprosessi tuotteideni takana. Miten ne syntyvät, mistä ajatus lähtee ja millaisten vaiheiden kautta päädytään valmiiseen tuotteeseen. Tähän kysymykseen on aina ollut vaikea vastata, sillä se prosessi on yhtä säännönmukainen kuin jäätikölle leviävät marmorikuulat ja yhtä selkeä kuin perunalla kuvattu sumupilvi.

Ehkä yksinkertaisin tapa luonnehtia luomisprosessia on kuningasidea. Jokainen aikaansaamani tuote on ollut ensin kuningasidea, joka on läpsähtänyt aivojeni valkokankaalle täysin odottamatta. Se, mistä kuningasidea sitten syntyy, on ilmiönä selittämätön. Jos istun tasaperseelleni pöydän ääreen ja ryhdyn oikein suunnittelemalla suunnittelemaan, tekemään sellaista järjestelmällistä tuotesuunnittelua varustautuneena muistiinpanovälineillä ja muulla rekvisiitalla, on lopputuloksena puutuneen ahterin lisäksi töherrelty vihko ja ärtyneen turhautunut mielentila. Mitään tuotteeseen viittaavaakaan ei ole paperille konkretisoitunut, eikä mieleen juolahtanut. Eikä tule juolahtamaankaan, niin kauan kun istun ja houkuttelen ideoita esiin.

Rönsyhuppari syntyi kuningasideasta, jonka sain lajitellessani raidallisia trikoopaitoja. En tiedä mikä raitapaidoissa meitä suomalaisia viehättää, mutta materiaalivarastoihin lukeutuu noin kolme miljoonaa erilaista raitapaitaa. Vaakaraitaa totta kai, pääasiassa tummansinisen ja valkoisen eri sävyissä. Nämä kirotut paidat olivat levällään pitkin lattiaa ja mietin mitä niistä saisi aikaan. Ne olivat varsin suuria, joten mahdollisuuksia oli rajattomasti. Tuijotin raidallisia röykkiöitä ja aivoni hurisivat tyhjäkäynnillä, kun puhelin soi. Kuopus soitti ja puhelimen näytölle ilmestyi kuva hänestä lippalakissa ja hupparissa. Hupparissa. HUPPARISSA! Hullunkiilto silmissä kaappasin kasan raitapaitoja ja aloitin raivokkaan kaavoittamisen. Ja niin syntyi O.G Rönsy.

Tumppuset taas syntyivät tarpeesta. Minä palelin, eivätkä reikäiset, Seppälästä viime vuosituhannella hankkimani hansikkaat auttaneet lainkaan. Menin Wetterhoffin lankapuotiin, ostin lankaa sekä puikot ja reippailin sormet kohmeessa kotiin. Kun nakkini olivat sulaneet, tartuin puuhakkaana toimeen. Lopputulos oli sanalla sanoen hirveä. Epämuodostunut, hieman turhan pinkeä ja lisäksi aivan liian harva. Mikäli sen kintaan kanssa olisi mennyt pakkaseen, ei sormilla olisi ollut toivoa enää lainkaan. Tuijotin epäuskoisena aikaansaannostani tuntien voimakasta turhautumista. Vaikka ompelukone on ystäväni ja kengätkin saan syntymään, ovat kutimet ja lanka aivan vierasta maaperää. Jotenkin silti kuvittelin nykäiseväni priimat ensilapaset ja heti perään monimutkaisia kirjoneuleita kymmenellä eri värillä. Hahaa, siitäs sain, palautuksen maan pinnalle. Niinpä oli otettava kaavoituskynä jäiseen käteen ja tehtävä ne tumppuset tutulla tavalla. Muutamaa rumaa protoversiota myöhemmin, oli raivokas tumppustehdas täydessä käynnissä, eikä se ole hiljentynyt sen koommin. Paitsi kesäisin aina toviksi toki.

Aina ei kuningasidea toki päädy tuotteeksi asti, ei läheskään aina, totta puhuen kolme neljästä kuningasideasta jää lillumaan ajatusten altaaseen ja imeytyy sieltä lopulta mielen viemäriin. Toisinaan idea marinoituu altaassa lilluessaan toteutuskelpoiseksi ja siten päätyy tuotteeksi pidemmän kaavan kautta. Toisinaan kuningasidea toteutuu ja osoittautuu täysin epäkelvoksi, jolloin se palaa ajatusaltaaseen muhimaan ja päätyy joko viemäriin, tai uuteen nousuun. Hauskinta on ehkä se, että koskaan ei voi tietää mistä idea syntyy, miten se kehittyy eteenpäin ja onko se lopulta kelpo laisinkaan. Elämässä on hyvä olla jännitysmomentti siellä ja toinen täällä. Hähä.

Lyhyesti sanottuna luovuus kukkii silloin kun sitä vähiten odottaa. Yksikään idea, visio tai ajatuksentynkä ei ole syntynyt suunnittelupöydän ääressä, vaikka raivostuttavan usein löydän itseni kuvittelemassa itseni istumassa katukahvilassa kesäisenä päivänä luonnostelemassa uskomattomia ideoita toisensa perään virtaviivaisella läppärilläni. Ehhehe, ei se niin mene eikä tule menemään, voin kyllä mennä kahvilaan läppärin kanssa, mutta päädyn selaamaan somea tai pelaamaan pasianssia. Kuningasidea purskahtaa mielen syövereistä pintaan kaupan kassajonossa, aamuyön unettomina tunteina, auton ratissa moottoritiellä tai suihkussa veden ryöpytessä paineella kasvo-osastoon.