Pesäkkeellä ollaan kotiuduttu jo mukavasti uusiin ympyröihin ja saumurin raivoisa huuto on sulautunut kitkatta konttorin äänimaailmaan. Johan tässä on pari kuukautta muutosta vierähtänytkin, jotta on syytä ollakin jo kotiutunut, voisi joku irvileuka ajatella ja ehkä samalla osoittaa syyttävällä sormella niitä yhä purkamattomina lojuvia säkkejä pesäkkeen nurkassa. Niitä on jokunen, mutta teeskennelkäämme että ovat näkymättömiä ja perehdytään niiden sisältöön sitten keväämmällä. Purkamatta siis ovat, koska on ollut muuta ja mielenkiintoisempaa puuhaa. Kuten tilaustöitä, esimerkiksi.

Viimeisimpänä ”herrantiete, miten messevä”- osaston edustajana saumurin hampaista läpsähti hame. Asiakkaan omista, vanhoista lempparipaidoista leikeltiin kaikki nostalgiset tunnearvoa tihkuvat printit ja kasattiin niistä ärhäkin kuviteltavissa oleva kolttu. Helmaan vielä loppusilaukseksi kunnon hörhelönauha, joka näytti irrallisena aivan yltiöimelältä, mutta sopikin kokonaisuuteen kuin varis katulampun päälle. Itse ilahduin vielä siitäkin seikasta, että runsaudestaan huolimatta, koltusta ei tullut lainkaan painava. Helma hulmuaa siis keveästi. Näitä on kasattava lisää läjäpäin, varastohyllyllä lojuva kirjavien trikoiden laatikko alkoi suorastaan kirkua siihen malliin, että sen sisältö on silputtava helmamateriaaleiksi ensi tilassa.

Toinen riemastuttava projekti, oli Rönsyhuppari lapsen suunnitelman pohjalta. Lapset ovat ihastuttava asiakasryhmä, sillä heillä ei ole rajoittavia tekijöitä ideoinnin suhteen. Mitä mielikuvituksellisempi, sen parempi, he eivät toivo hillittyä, asiallista eivätkä juuri koskaan edes yksiväristä. Tässä hupparissa ideana oli, että etupuolella on päivä ja takapuolella yö. Poutapilviä, auringonpaistetta, sateenkaari, tähtiä, kuutamo ja eläimiä. Unohtamatta sydämiä ja pinkkiä pörröisyyttä. Tämän kaiken tuo luova lapsi piirsi ja kuvaili sanallisesti ja siltä pohjalta sitten sakset sauhusivat ja saumuri lauloi serenadin silpulle. Lopputulema on mäheä, aivan erityisen mäheä.

Riemastuttavien tilaustöiden, kouluhommien ja kulttuuririentojen lisäksi (käykääpä väijymässä www.kulttuurimedia.fi millaisissa riennoissa olen rellestänyt :D), olen ehtinyt seurata otsa kurtussa keskustelua temuttamisesta ja krääsäkaupan voittokulusta ylipäätään. Se on pöyristyttävää. Se ryönän määrä on pöyristyttävä. Laatukin. Parin euron kolttuja ja vitosen farkkuja, täynnä myrkkyjä, orjatyönä valmistettuja ja käytön jälkeen roskikseen päätyviä, mutta kun halvalla saa. Ei se pöyristyminen mitään muuta, mutta jatkan sitä silti. Paheksunkin aina välillä ja sitten pöyristyn taas. Silppuan tovin ja paheksun hieman lisää.