Kusipääkassi, Igor ja sielun rupi

Olen viime päivinä viettänyt aikaa kirjoittaen laukuille elämänkertoja. Ikäänkuin kirjeitä laukulta uudelle omistajalleen. Sellaisia, jotka alkavat että “olin ennen verho” ja sitten tulee tarina siitä missä verho oli, millainen elämä sillä oli ja miten se lopulta päätyi saksien leukoihin ja muuttui laukuksi. Siinä vierähtää helposti tuntikausia, visioidessa raivokkaasti millaisissa olosuhteissa se 80-luvun lastenhuoneen verho onkaan matkaansa laukuksi tehnyt. Tai miten Gootti- Gretan skottiruutuhame lakkasi olemasta hieno ja sai lennokkaat lähtöpassit Fidan keräyslaatikkoon. Viihdyttävää puuhaa, kieltämättä, mutta olen huomannut että se karkaa välillä vähän käsistä.

Kuten olen useasti maininnut, tapohini kuuluu hyvin vahvasti elottomien esineiden inhimillistäminen. Esimerkiksi Hilkka Hilidur, tuo autojen auto, edesmennyt volkkari jota kaipaan vieläkin. Tai Kari. Puhumattakaan Igorista. (Igor on iso lattiatyyny, jota käytän eteisessä ulko-oven edessä pitämässä kylmän ulkoilman ja hämähäkit ulkopuolella.)

Välillä huomaan itsekin uskovani siihen että esineillä on todellakin se persoona jonka olen heille omassa päässäni kehitellyt. Esimerkiksi Grinch, tuo ärhäkkä Honda joka tuli Hilkan tilalle. Grindebinde on varsin kelpo auto, nyt kun siihen on tottunut, mutta silti ajattelen että olisipa messevää ajella sellaisella uudella, hienolla autolla. Ja kun jälkikasvu lausui tämän ääneen, mainitsi Grinchin ratissa että Alfa Romeo olisi ihan eri luokkaa kuin tämä romu, minä säikähdin ja hyssytin mukulaa vaikenemaan. Ei Grinchin kuullen, se loukkaantuu! Ymmärsin toki samantien miten absurdia se oli, mutta välttelen silti uusista autoista puhumista Grinchin kyydissä. Ihan varmuuden vuoksi, se saattaa päättää että jos ei kyyti kelpaa niin kävelkää saatana sitten. Ei pidä ottaa turhia riskejä 😀

Laukkutarinoita kirjoittaessani loin yhdestä varsin hienosta laukusta vahingossa totaalisen kusipään. Tarkoitukseni oli luoda vaikutelma hienostuneesta, arvonsa tuntevasta luksusverhosta, joka vielä kirpputorin kautta kierrätettynäkin pitää itseään hieman arvokkaampana kuin muut. Sellainen lievästi ärsyttävä, mutta lähinnä huvittava snobi. Siitä kassista tuli vahingossa itseriittoinen, vastenmielinen mulkku. Ja eihän sellainen sovi, ei kukaan halua ostaa laukkua joka suorastaan haistattelee heti kättelyssä. Deletoin sen tekstin ja tuijotin kassia tiiviisti yrittäen keksiä sille uuden persoonan, vähän erilaisen tarinan. Ei onnistunut, se kirottu teksti jätti niin vahvan kusipääleiman siihen kassiparkaan, että en saa mielikuvaa enää muutettua millään. Se kassi on ehkä myytävä alennuksella 😀

Esineiden nimeäminen herättää lähipiirissä yleensä silmien pyörittelyä ja mielenterveyspalveluiden olemassaolosta vihjailemista, mutta yllättävän nopeasti ne nimet tarttuvat muidenkin käyttöön. Grinch esimerkiksi on Grinch jo ihan yleisestikin, eikä kukaan enää ihmettele jos pyydän viskaamaan Igorin ovelle. On mahdollista että elottomien asioiden personoimiselle on syynä joku mielen särö tai sielun rupi, mutta se ei liene kovin vakavaa 😀

Igor
Kusipää

Leave a Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *