Mielenrauhamaahisen matkustuskielto

Ahhahaaaa ja ei jumalautanen. Luin juuri viimeisimmän postaukseni yli kuukauden takaa, jossa elämän vuoristorataan kyrsiintyneenä toivoin rauhallisempia aikoja. Että jospa tulisi vaihteeksi iloisempia tyyppejä kylään kuin se ainainen viikatemulkku. Tulisi käteiskeiju, mielenrauhamaahinen ja toiveidentäyttäjätonttu. Ha! Enpä olisi arvannut että se lunastukseen mennyt volkkari oli hyttysen suolikaasu nurkan takana väijyvän vastoinkäymisen rinnalla. Toveri Koronahan se siellä odotteli ja sorvasi lähes kaikki elämän osa-alueet uuteen uskoon. Vähän tuli ikävä jo niitä alkuvuoden ongelmia. Ihan vähäsen.

Opinnot ovat siis kokonaan etämuodossa nyt. Istun koneeni äärellä ja muistutan elävästi Antti Holman esittämää äitihahmoa, joka yrittää päästä skypekonferenssiin. Olen todistettavasti onnistunut osallistumaan joihinkin etäkonferenssintapaisiin, joskin pelkään pahoin että kanssaosallistujien verkkokalvoille on palanut vuoroin karmiva alaviistokulma seitsemästä leuastani ja vuoroin lähikuva Ozzyn peräpeilistä. Kaipaan lähiopetusta. Suunnattomasti. Muistelen haikeana niitä aikoja kun kirmasin ovesta ulos törkeän ja tavallisen myöhästymisen välimaastossa, liian kuumana kietaistu kahvi ruokatorvea puhki polttaen ja ennenkaikkea sitä, että saatoin piinata sekä kanssaopiskelijani että opettajat mielisairauden partaalle kysymällä kerta toisensa jälkeen että miten tämä tehdään, mistä piti painaa. Nyt olen ollut oman onneni nojassa ja kirkuen googlettanut “illustratoria idiootteille”, “miten tämä vitun viiva taipuu oikeaan suuntaan” ja “aaaargggghhhh”. Turhautumisen ja raivon tunteet ovat hyvin samanlaisia kuin ne joita tunsin 37v sitten seurakunnan päiväkerhossa kun vahaliituni katkesi kesken värittämisen. Ainoa ero on se, että näin nelikymppisenä kun heittäytyy kirkuen lattialle, ei kukaan tule nostamaan ylös 😀 Eikä saa saatana edes kissatarraa lohdutukseksi kuten vanhoina hyvinä aikoina sai 😀

Työn osalta arki taas muuttunut siten, että laukkujen ja silppukolttujen sijasta vanha kunnon Jukini sylkee suustaan ​​hengityssuojaimia. Tai siis kasvoasuja, naamavaatteita, leukapikkareita, turpatangoja, mikä termi niitä nyt ikinä parhaiten kuvaakaan. En olisi ikimaailmassa osannut aavistaa että kevään 2020 kysytyin ja myydyin tuotteeni on iloisen kirjava turpariepu, mutta niin se vain on. Elämme erikoisia aikoja. Hyvin erikoisia.

Toinen muutos työn suhteen on myyntitapahtumien siirtyminen virtuaalimaailmaan. Messut ja myyjäiskekkerit tapahtuvat nyt klikkailemalla ja siinä on sekä hyvät että huonot puolensa. Hyviin luettakoon se, että en joudu kaahaamaan halki räntäsateen toiselle puolelle suomea vastahakoinen jälkikasvu apunani. Ei tarvitse raahata laatikoita, seistä hymyilemässä turpa krampaten tuntikausia ja toistella samoja asioita kerta toisensa jälkeen. Positiivista, kyllä, mutta samaan aikaan se on perseestä. Sillä onhan se nyt mukavampi käpälöidä tuotteita, sovitella niitä, testailla, puristella ja hipelöidä, kuin tilata kuvan perusteella netistä. On mukavampi kertoa tuotteesta asiakkaalle livenä, kuin näpytellä kuivaa informaatiota näytölle. Ja koskapa olen näpyttelyn ja klikkailun suhteen aika vähälahjainen, on näissä virtuaalikekkereissä aina omat riskinsä. Saatan nimittäin toimittaa potentiaalisten asiakkaiden verkkokalvoille vaikkapa sen Ozzyn persiön tai ne omat leukani, messevien kassien sijaan. Ei ole helppoa ei, mutta elän siinä toivossa ettei tämä kestä loputtomiin. Saatanan virus.

Erotiikan puolella taas kaikki on kuten ennenkin. Pidän siitä suuresti, edes yksi asia pysyy muuttumattomana tässä kirotussa myllerryksessä ja sieluni huokaisee helpotuksesta joka kerta, kun avaan erotiikkapuodin oven ja astun dildotädin rooliin. Jotkut etsivät mielenrauhaa meditaatiosta, toisille toimii jooga. Minä lataan akkuni ja rauhoitun näpyttelemällä erotiikkavälineitä nettikaupan sivuille ja myymällä ihmisille ajanvietettä karanteenin kurimukseen. Tulkaa siis shoppailemaan 😀

Enkä vieläkään ole luopunut siitä toivosta josko ne paremmat ajat jo koittaisivat. Tiedän että matkustaminen on nyt pannassa, joten en odottele käteiskeijua ja mielenrauhamaahista ihan lähiaikoina visiitille, mutta jos nyt vaikka kesän kynnyksellä sitten. Se olisi miellyttävää se.

Leave a Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *